Selvitys antaa suosituksia vihapuheen ja häirinnän torjumiseksi

Ministry of Justice
Publication date 20.6.2022 10.32
Press release

Jotta vähemmistöryhmien kokemaan häirintää ja vihapuhetta voidaan torjua ja ehkäistä tehokkaammin, tarvitaan lisää viestintää, tietoutta ja tukipalveluita. Tämä käy ilmi tuoreesta oikeusministeriön teettämästä selvityksestä. Se on jatkoa vuonna 2016 julkaistulle selvitykselle.

Selvityksen tarkoituksena on tehdä näkyväksi eri vähemmistöryhmien kokemaa vihapuhetta ja häirintää yhteiskunnassa sekä tuottaa seuranta- ja vertailutietoa vihapuheen ja häirinnän vaikutuksista eri vähemmistöryhmiin.

Selvityksen mukaan yhä useampi vihapuhetta tai häirintää kokenut vähemmistöryhmän edustaja koki sen vaikuttaneen yleiseen turvallisuuden tunteeseensa. Nyt niistä, jotka olivat kokeneet viimeisen 12 kuukauden aikana vihapuhetta tai häirintää, 70 prosenttia koki sen vaikuttaneen yleiseen turvallisuuden tunteeseensa. Vuonna 2016 julkaistussa selvityksessä osuus oli 61 prosenttia. Psyykkiseen terveyteen vihapuheen ja häirinnän koki vaikuttaneen 68 prosenttia vastaajista, kun edellisessä selvityksessä osuus oli 52 prosenttia. Noin puolet koki vihapuheen ja häirinnän vaikuttaneen siihen, miten he käyttävät sosiaalista mediaa tai verkkosisältöjä.

Konkreettisia työkaluja yhdenvertaisuuden edistämiseksi

Selvityksessä annetaan suosituksia häirintään ja vihapuheeseen puuttumiseksi ja ennaltaehkäisyksi. Suositusten mukaan uhrien tukipalveluita tulisi edelleen kehittää luomalla ilmoituskanavia ja toimintaohjeita. Esimerkiksi organisaatioissa tulisi olla selkeästi taho, joka toimii tukena ja asian eteenpäin viemisessä.

Toiseksi yhdenvertaisuutta tulisi edistää työpaikoilla ja kouluissa. Myös tietoa eri vähemmistöryhmistä on tarve lisätä. Selvityksessä annettavien suositusten mukaan kouluissa tulisi tarjota monipuolisempaa tietoa oppimateriaaleissa ja tunneilla.

Asiakaspalveluun ja kohtaamisiin tulisi lisätä yhdenvertaisuusosaamista niin julkisissa kuin kaupallisissa palveluissa. Häirinnälle tai vihapuheelle altistuvien työntekijöiden suojelu tulisi varmistaa. 

Lisäksi suositusten mukaan aktiivista viestintää ihmisoikeuksista, häirinnästä ja vihapuheesta sekä puuttumisen keinoista tarvitaan edelleen. Myös mediassa on tarve syventää eettistä pohdintaa. 

Poliittisten puolueiden taas tulisi luoda rajoja sille, mikä poliittisessa työssä ja keskustelussa on sallittua. Puolueiden tulisi myös lisätä ymmärrystä oman toimintansa vaikutuksista. 

Selvityksen toteutti Owal Group helmi-huhtikuussa ja siihen vastasi 2 758 henkilöä. Lisäksi toteutettiin kohderyhmä- ja asiantuntijahaastatteluja. 

Tunnista ennakkoluulot vihatekojen takana

Seurantaselvityksen lisäksi oikeusministeriössä on valmistunut teemajulkaisu, joka avaa vihatekojen vaikutuksia. Motiivi ratkaisee – Tunnista ennakkoluulot vihatekojen takana -julkaisu tarjoaa työvälineitä siihen, miten puuttua vihailmiöihin. Se on tarkoitettu tueksi kaikille, jotka työssään kohtaavat vihatekoja tai viharikoksia kohdanneita. 

Teemajulkaisu on tehty Osaavat-hankkeessa, jonka tavoitteena on tehostaa viharikosten ja häirinnän vastaista työtä. Hanketta rahoittaa Euroopan komission Rights, Equality and Citizenship -ohjelma.

Lisätietoja: 
manager Laura Jauhola, Owal Group Oy, p. 050 443 1841
erityisasiantuntija Katriina Nousiainen, oikeusministeriö, p. 0295 150 275, [email protected]
hankepäällikkö Milla Aaltonen, oikeusministeriö, p. 0295 150 061, [email protected]

Seurantaselvitys vihapuheesta ja häirinnästä ja niiden vaikutuksista eri vähemmistöryhmiin