Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessin ohjausryhmän kokous 2/2026
Ohjausryhmän kokouksessa 18.5.2026 keskusteltiin erillisselvityksistä ja muista ajankohtaisista asioista.
Sihteeristö esitteli yleisellä tasolla ajatuksiaan erillisselvitysten tilaamisesta ja aikataulusta. Keskustelun pohjaksi Panu Artemjeff oikeusministeriöstä kertoi tilaustutkimusten hyödyntämisestä ja niiden merkityksestä ministeriöiden työssä.
Ohjausryhmän keskustelussa nousi esiin kuuroja ja viittomakielisiä koskevia teemoja, joiden selvittämistä pidettiin tärkeänä. Tällaisia olivat muun muassa järjestöjen avustusleikkaukset, kunnallisten palveluiden vaihteleva taso, suomenruotsalaisten tilanne, tilastotietojen vähyys, koulutuspolut ja mielenterveyspalveluiden saatavuus. Ohjausryhmä kävi keskustelua myös selvitysten eettisistä lähtökohdista ja siitä, miten voidaan varmistaa yksilöiden ja yhteisöjen kunnioittaminen.
Prosessin kuulemiset ovat edenneet hyvin. Yhteensä 76 kuulemista on jo järjestetty. Kuulemisiin on osallistunut eri-ikäisiä ihmisiä. Kuulemisissa on käytetty suomalaista (59) ja suomenruotsalaista (7) viittomakieltä, ja myös suomea ja yhdistelmiä eri kielistä. Esiin on noussut laajasti erilaisia teemoja. Sihteeristö kertoi kokevansa tärkeäksi sen, että ihmisten kertomat tapahtumat pystytään tuomaan hyvin esiin loppuraportissa.
Ohjausryhmän seuraavat kokoukset ovat 7.9.2026 ja 16.11.2026.