<p><img src="//log.otakantaa.fi/piwik.php?idsite=13" style="border:0;" alt="">

Uusi yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta asetettu

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 13.10.2016 13.47
Tiedote

Valtioneuvosto on asettanut yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan kolmen vuoden toimikaudeksi ajalle 15.10.2016 - 14.10.2019.

Neuvottelukunta toimii yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yhteydessä yhdenvertaisuusvaltuutetun tukena. Sen tehtävänä on ehkäistä syrjintää, käsitellä yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä toimia tiedonvaihtokanavana.

Yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta on uusi, itsenäinen ja riippumaton toimielin, joka asetettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Se korvaa aiemmin toimineen vähemmistöasiain neuvottelukunnan. Uuden neuvottelukunnan tehtävät ja siten myös sen kokoonpano ovat aiempaa neuvottelukuntaa laajemmat. Uuden neuvottelukunnan toimiala ulottuu kaikkiin syrjintäperusteisiin.

Neuvottelukunnan jäseniksi on valittu syrjinnän ehkäisemisen kannalta keskeisiä toimijoita ja viranomaisia. Yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä. Jäseniä neuvottelukunnassa on 35.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Heini Huotarinen, puh. 02951 50127
sähköposti: [email protected]

Yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan kokoonpano


Jari Lindström