Oikeusministeri Tuija Brax Kielellisten oikeuksien seminaarissa

KIELELLISET OIKEUDET OSANA PERUSOIKEUSJÄRJESTELMÄÄ
DE SPRÅKLIGA RÄTTIGHETERNA – EN DEL AV DE GRUNDLÄGGANDE RÄTTIGHETERNA

Hyvät seminaarin osanottajat, bästa seminariedeltagare,

Kielelliset oikeudet sisältyvät perustuslakimme perusoikeusluetteloon. Ne kuuluvat siis demokratiamme peruspilareihin samalla tavalla kuin vaikkapa sananvapaus tai kokoontumisvapaus.

Laajimmat kielelliset oikeudet on perustuslain mukaan kansalliskieliämme, suomea ja ruotsia, käyttävillä. On kuitenkin hyvä muistaa, että perustuslaissa lisäksi mainitaan nimeltä erikseen kolme ryhmää: saamelaiset, romanit ja viittomakieltä käyttävät. Näistä kielistä puhuttaessa on muistettava, että Suomessa käytetään kolmea eri saamen kieltä, nimittäin inarin-, koltan- ja pohjoissaamea. Myös viittomakielistä puhuttaessa on ymmärrettävä, että meillä on suomalaisen viittomakielen lisäksi suomenruotsalainen viittomakieli, joka siis poikkeaa niin suomalaisesta kuin riikinruotsalaisestakin viittomakielestä. Näistä, perustuslaissa mainituista kielistä, on säännöksiä eri puolilla lainsäädäntöämme. Pidän tärkeänä jatkuvaa työtä myös näiden kielten puolesta, samoin kuin niitä koskevan lainsäädännön kehittämistä.

Perustuslaissa ei luonnollisestikaan voi luetella kaikkia kieliä. Mutta perustuslain mukaan ”kaikilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan.” Perustuslain sanoma on näin ollen, että kaikki kielet ovat tärkeitä.

Seuraavassa keskityn kuitenkin pääasiassa kansalliskieliämme, siis suomen ja ruotsin kieleen, ja niitä koskevaan lainsäädäntöön.

Finland har två nationalspråk. Därav följer, att staten, det offentliga Finland, är tvåspråkigt. Och det betyder att alla grundläggande rättigheter måste förverkligas på finska och på svenska. Till exempel kan vi inte tala om god förvaltning – vilket grundlagen ju förutsätter av myndigheterna – om förvaltningen inte fungerar lika väl på båda nationalspråken.

En viktig princip i grundrättighetstänkandet är också att grundrättigheter inte får ställas mot varandra. Man kan till exempel inte fråga vilket är viktigare, att medborgaren får en rättvis rättegång, eller att han eller hon får använda sitt eget språk i rättegången. Medborgaren har ju rätt till bådadera. Egentligen handlar det alltså om att en rättegång inte blir rättvis, om man inte får använda finska eller svenska enligt eget val. Grundläggande rättigheter utesluter inte varandra – de kompletterar varandra.

Ibland hör man också språk ställas mot språk. Det argumenteras till exempel, att behovet på kunskaper i andra språk blivit allt vanligare – i synnerhet i arbetslivet. Numera hör ju kontakterna med andra länder och andra språk – också här i Finland.– till mångens vardag. Det här är faktum, men samtidigt borde det vara klart att våra nationalspråk inte står i vägen för att lära sig och använda andra språk. Detta gäller också myndigheterna, som förstås kan ge bättre service än vad lagen förutsätter. Vi har många tjänstemän som kan andra språk – och naturligtvis är det fint om de kan använda dessa kunskaper då de möter kunder som talar dessa språk.

Kielellisillä oikeuksilla on merkitystä kansalaisten mahdollisuuksille toteuttaa muita perusoikeuksiaan. Itse asiassa ne ovat usein edellytys sille, että muut perusoikeudet ylipäätään voivat toteutua. Kielihän on keskeinen kommunikaatioväline. Millä muulla tavalla kansalaisen kääntyisi viranomaisten puoleen, millä hän kommunikoisi huolensa tai esittäisi valituksensa, jollei juuri kielen avulla? Viranomaisissa asiointi on sitä paitsi usein kansalaisille vierasta, jopa vaikeaa. Ja juuri vaikeissa tilanteissa oman kielen käytön merkitys korostuu.

Kansalaisten kielelliset oikeudet ovat läheisessä yhteydessä yhteiskunnalliseen demokratiaan, esimerkiksi heidän mahdollisuuksiinsa saada tietoa viranomaistoiminnasta ja poliittisesta päätöksenteosta. Tiedonsaanti – jonka luonnollisesti on tapahduttava kansalaiselle ymmärrettävällä kielellä, sillä muutenhan hän ei tosiasiallisesti saa tietoa – puolestaan vaikuttaa suoraan kansalaisten osallistumismahdollisuuksiin, esimerkiksi vaalioikeuden käyttämiseen tai osallistumiseen kunnalliseen päätöksentekoon. Onkin selvä, että on vaikea osallistua ja vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan, jollei ymmärrä mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Lähidemokratia toteutuu kunnallisen itsehallinnon ja päätöksenteon kautta – kaksikielisessä kunnassa aina suomen ja ruotsin kielellä. Kuntalaiset tarvitsevat muun muassa tietoa kunnallisvaaleista, ehdokkaista ja koko vaalimenettelystä voidakseen harkitulla tavalla käyttää vaalioikeuttaan. Ja kuntalaisten perustuslaissa säädetyn itsehallinnon turvaamiseksi on kaksikielisen kunnan valtuutetuille säädetty kielilaissa oikeus tehtävissään käyttää suomea tai ruotsia valintansa mukaan. Siis riippumatta esimerkiksi kunnan elinten pöytäkirjakielestä. Näin mahdollistetaan yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet äidinkielestä riippumatta.

Bästa åhörare!

De språkliga rättigheterna är en del av de grundläggande rättigheterna. Men trots denna höga status diskuteras de språkliga rättigheterna sällan i deras egenskap av rättigheter. Kanske det beror på att Finland traditionellt ansetts vara relativt homogent vad medborgarskap och språk beträffar? Eller på att tjänstemännens kunskaper i våra nationalspråk, finska och svenska, har tagits för givna?

Men i dag är situationen en annan. Kunskaperna i svenska har dalat oroväckande. Detta leder till en situation, som inte är helt i harmoni med grundlagens utgångspunkt om två jämlika nationalspråk. Det är nämligen viktigt att komma ihåg, att individernas lagenliga rättigheter att hos tvåspråkiga myndigheter använda finska eller svenska, till exempel i så jordnära frågor som i skatteärenden eller vid sökande av bygglov, inte har ändrats fast språkkunskaperna har blivit svagare hos myndigheterna. Men dessvärre leder de försvagade språkkunskaperna i praktiken till att rättigheterna inte alltid kan förverkligas. Jag är oroad över det här.

Ibland kan man också höra argument mot vårt system med två jämlika nationalspråk – argument, som baserar sig på historian. Men då glömmer man tydligen, att vårt folk även i dag består av finländska medborgare, som enligt grundlagen har rätt att använda sitt modersmål, vare sig det är finska eller svenska. Historiska argument är därför inte ändamålsenliga – språklig jämlikhet är viktig och legitim också i dag, här och nu.

I statsminister Vanhanens andra regerings program ingår hela 11 omnämnanden om tryggandet av de språkliga rättigheterna beträffande våra nationalspråk. Bland dem finns en skrivning om att staten som arbetsgivare ska belöna tjänstemännens goda språkkunskaper. Jag hoppas att den här skrivningen utreds och att man överväger på vilket sätt den kan förverkligas. Det behövs ju språkkunniga tjänstemän – både vad beträffar nationalspråken, men naturligtvis också andra språk.

Hyvät kuulijat!

Kielellisiä oikeuksia ei aina täysin ole mielletty osaksi perusoikeusjärjestelmää, vaan pikemminkin jonkinlaiseksi lisäksi, ehkä jopa rasitteeksi. Oikeuksia on usein tarkasteltu viranomaisnäkökulmasta, esimerkiksi kysyen, millaista kielitaitoa virkamieheltä saa edellyttää. Tällöin oikeuksia ei siis tarkastella kansalaisen näkökulmasta, vaikka kysymys onkin hänen oikeuksistaan.

Olen kuullut, että mitä monikielisempi kansalainen on, sitä helpommin ajatellaan, että hänhän voi vaihtaa kieltä – myös tilanteissa, joissa hän mieluiten ja parhaiten ilmaisisi itseään omalla kielellään. Kysymys ei perustuslain mukaan ole siitä, osaako kansalainen mahdollisesti toistakin kansalliskieltä tai muita kieliä. Jokaisella meistä on virallisesti vain yksi äidinkieli, vaikka osaisimmekin muita kieliä. Ei ole muiden asia määritellä, milloin kielitaitoisen ihmisen on mielekkäämpää käyttää omaa kieltään, milloin toista osaamaansa kieltä. Siksi ei ole lain hengen mukaista viitata siihen, että ”hänhän kuitenkin osaa minunkin kieltäni, ei hänen siis tarvitse käyttää omaa kieltään.” Oikeus oman kielen käyttöön on perustuslain mukaan nimenomaan oikeus – ei etuoikeus.

Oikeuksiin liittyy myös velvollisuuksia. Perusoikeuksien turvaamisvelvollisuus kuuluu perustuslain mukaan julkiselle vallalle – siis viranomaisille ja julkisia tehtäviä hoitaville tahoille. Näin ollen julkinen valta on velvollinen turvaamaan myös kielellisten oikeuksien toteutumismahdollisuudet. Tätä velvollisuutta ei voi – eikä tulisi edes yrittää – sälyttää yksityisille tahoille, esimerkiksi järjestöille, vaikka niiden toiminta onkin monin tavoin kovin tärkeä.

Kielilainsäädännössämme näkyy selvä jako yksilön oikeuksien ja viranomaisen velvollisuuksien välillä. Laki korostaa viranomaisen kokonaisvastuuta kielellisistä oikeuksista, mutta jättää käytännön toteuttamistavat kunkin viranomaisen itsensä päätettäväksi. Tämä joustavuus ei kuitenkaan vähennä viranomaisen velvollisuuksia. Esimerkiksi velvollisuus huolehtia viranomaisen toiminnasta vähemmän käytetyn kansalliskielemme, ruotsin kielellä, ei siksi saa jäädä vain muutamien virkamiesten tehtäväksi. Silloin vastuu perusoikeuksista on liian kapealla pohjalla. Tämä on tärkeää myös ajankohtaisissa hankkeissa, joissa uudistetaan hallinnon rakenteita.

Ei myöskään riitä, että eri yhteyksissä, muun muassa kansainvälisesti, esittelemme esimerkillistä kielilainsäädäntöämme. On syytä jatkuvasti kysyä, huolehdimmeko todella kansalaisten kielellisistä oikeuksista myös käytännön tasolla – ei ainoastaan juhlapuheissa.

Tämän lisäksi on selvää, että vähemmistöjen ja muiden pienten ryhmien oikeuksien turvaaminen edellyttää kaikissa yhteiskunnissa käytännössä aina myös valtaväestön aktiivista myötävaikuttamista.

Bästa åhörare,

Jag vill återkomma till hur olika grundrättigheter står i förhållande till varandra. Det glöms ibland, att ingen, med stöd av sina rättigheter, har rätt att kränka någon annans rättigheter. Låt mig förtydliga det här. Yttrandefriheten anses ofta vara den kanske mest centrala politiska rättigheten. Vi kan vara stolta över vår moderna lagstiftning, som tryggar yttrandefriheten också i moderna medier. Och det är utan tvekan väldigt viktigt att var och en har rätt att utöva sin yttrandefrihet – också genom att kritisera till exempel lagstiftningen. Men vi stöter i dag, mer än tidigare, på en kollision när det gäller yttrandefrihet och språkliga rättigheter: Framför allt de elektroniska medierna ger oanade möjligheter till öppen och ofta anonym diskussion och kritik. I olika fora har inte bara språklagstiftningen kritiserats utan också medborgares modersmål har utsatts för osaklig kritik, till och med påhopp. Tyvärr verkar det också ha blivit vanligare att i tryckt media och i övrigt sakliga sammanhang få komma med allt kärvare kritik av andra, också andra språkgrupper. Yttrandefriheten är, som sagt, en hörnsten i vår demokrati. Offentlig debatt behövs. Men medborgares språkliga rättigheter ska inte ifrågasättas osakligt. Det får man inte godkänna.

Justitieministeriet har enligt lagen i uppgift att följa upp efterlevnaden av språklagstiftningen. Denna uppgift är ännu relativt ny – knappt fyra år –, men den passar väl ihop med ministeriets uppgift att arbeta för ett demokratiskt och rättvist samhälle. Ministeriet tar sin uppgift med stort allvar – samtidigt som det åtminstone för oss är fullt klart att skyldigheten att verkställa lagstiftningen ligger hos alla myndigheter. I enlighet med lagen ger justitieministeriet rekommendationer och tar initiativ, som alltid har som mål medborgarnas rättigheter ska tryggas. En viktig del av verksamheten är att rådge myndigheterna i frågor som berör tillämpningen av språklagstiftningen. Det här görs i gott samarbete med andra myndigheter och med intresseorganisationer. Samarbete är alltid viktigt för att resultatet ska bli gott.

Kieliasiain neuvottelukunnan tehtävä on seurata kielilainsäädännön soveltamista – ja seuranta on tärkeää. Seurannan avulla saadaan tietoa, miten lainsäädäntöä toteutuu yhteiskunnan arjessa. Jollei perusoikeuksien käytännön toteutumisesta ole luotettavaa tietoa, on olemassa vaara, että oikeudet jäävät sisällöltään tyhjiksi. Se on erittäin epätyydyttävä tila, niin kansalaisille, joiden oikeuksista on kyse, kuin lainsäätäjällekin. Myös kansainvälisiä sopimuksia seurataan, ja neuvottelukunnan toiminta on hyvä esimerkki tällaisesta monitoroivasta lainseurannasta kotimaassamme.

Tämän lisäksi pidän kuitenkin myös erittäin tärkeänä nimenomaan neuvottelukunnan tehtävää edistää kielellisiä oikeuksia. Julkisen vallan tehtävänähän on turvata perusoikeudet – ja näin voidaan pyrkiä tekemään esimerkiksi hyvällä lainsäädännöllä. Mutta tämä ei yksin riitä. Perusoikeusmyönteiseen ajatteluun sisältyy myös edistämisnäkökulma. Ja mitä helpommin oikeudet vaikuttavat ”unohtuvan” eri yhteyksissä, sitä enemmän tarvitaan tietoista otetta niiden edistämiseksi, niin pienissä kuin suurissakin asioissa. On erinomaista, että meillä on kieliasiain neuvottelukunta kielellisten oikeuksien foorumina.

Kiitän lämpimästi tätä toimikauttaan päättävää, ensimmäistä kieliasiain neuvottelukuntaa sen työstä kielellisten oikeuksien hyväksi. Hyvät neuvottelukunnan jäsenet! Te olette kukin omalla alallanne asiantuntijoita. Uskon, että te edistätte kielellisiä oikeuksia kaikissa yhteyksissä, joissa toimitte.

Jag vill avsluta med ett varmt tack till den första delegationen för språkärenden. Främjande av rättigheter – i synnerhet av sådana, som ibland upplevs kontroversiella – kräver uthållighet. Ert arbete har varit utomordentligt viktigt.