Seurantaselvitys romanien asumisen yhdenvertaisuudesta valmistui

23.1.2018 15.03

Ympäristöministeriön ja Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskuksen (ARA) tilaama selvitys romanien asumisen yhdenvertaisuudesta on valmistunut. Siinä tarkasteltiin valtion tukemissa vuokra-asunnoissa asuvien romanien asunnon saantiin, vaihtamiseen ja asumiseen liittyviä ongelmia sekä romanien ja pääväestön asumisen yhdenvertaisuutta. Kyseessä on jatko vuonna 2012 julkaistulle vastaavalle selvitykselle.

Yleisesti ottaen romanit ovat tasavertaistuneet asunnonhakijoina pääväestön kanssa. Vaikeudet asunnon haussa ja saamisessa sekä asumisaikana ilmenneet ongelmat ovat samankaltaisia kuin muillakin. Esimerkiksi taloudelliset ongelmat ovat kuitenkin lisääntyneet niin pääväestöllä kuin romaneilla.

Yhä useammalla romanilla asumisasiat ovat kunnossa verrattuna vuoden 2012 tilanteeseen. Myönteiseen kehitykseen on vaikuttanut muun muassa romanien lisääntynyt koulutus ja kasvanut työllisyys. Toisaalta osalla romaneja ongelmat ovat yhä monitahoisempia. Etenkin luottotietojen menettäminen vaikeuttaa merkittävästi asunnonsaantia erityisesti nuorilla romaneilla.

Selvityksen mukaan romanien kulttuuriset käytännöt kuten muuttolupa ja väistämisvelvollisuus vaikeuttavat ja hidastavat yhä asunnon saamista. Romanien sisäinen vaikuttaminen muiden romanien asumiseen on edelleen hyvin yleistä ja vaikeuttaa yksitäisten romanien ja romaniperheiden asumaan asettumista. Romanit tuovat kuitenkin itse aiempaa avoimemmin esiin kulttuuristen käytäntöjen tuomia ongelmia.

Valtaosa romaneista asuu valtion tukemissa vuokra-asunnoissa, sillä heillä on vaikeuksia saada vuokra-asuntoa yksityisiltä vuokranantajilta. Selvityksessä romanit toivat esiin syrjintäkokemuksia erityisesti yksityisiltä asuntomarkkinoilta.

Seurantaselvityksen aineistoina käytettiin yhdenvertaisuusvaltuutetun, ARA:n ja eduskunnan oikeusasiamiehen yhteydenotto- ja kantelutietoja, asuntotoimijoille ja romaneille tehtyjä kyselyjä sekä asiantuntijahaastatteluja.

Romanien asumisen yhdenvertaisuuden seurantaselvitys (Valtioneuvoston yhteinen julkaisuarkisto VALTO)

Linkki julkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4783-8