<p><img src="//log.otakantaa.fi/piwik.php?idsite=13" style="border:0;" alt="">

Kirjeäänestys ulkomailla esitetään mahdollistettavaksi vaaleissa

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 19.9.2017 11.37
Tiedote

Ulkomailla asuville ja tilapäisesti oleskeleville äänioikeutetuille esitetään oikeutta kirjeäänestykseen kaikissa yleisissä vaaleissa. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle.

Oikeus äänestää kirjeitse olisi ulkosuomalaisilla äänioikeutetuilla ja niillä kotimaassa vakituisesti asuvilla äänioikeutetuilla, jotka ovat ulkomailla koko sen ajan kun Suomessa voi äänestää eli ennakkoäänestysajan ja vaalipäivän.

Kirjeäänestystä haluava äänioikeutettu tilaisi kirjeäänestysasiakirjat Suomesta ulkomaiseen osoitteeseen. Ne saatuaan hän äänestäisi ja palauttaisi äänensä postitse oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle. Lähetyksen tulisi olla perillä viimeistään vaalipäivää edeltävänä perjantaina.

Kirjeäänestys olisi poikkeus siitä yleisestä säännöstä, että äänestäjän on aina äänestettävä vaaliviranomaisen edessä, jotta hänen vaalisalaisuutensa ja vaalivapautensa voidaan turvata. Tästä syystä esityksessä ehdotetaan, että kirjeäänestyksessä äänestäjän tulisi hankkia paikalle kaksi todistajaa. He todistaisivat allekirjoituksillaan, että äänestys on tapahtunut vaalisalaisuus säilyttäen ja vaalivapautta kunnioittaen.

Kirjeäänestyksen käyttöönotto parantaisi esityksen mukaan merkittävästi niiden äänioikeutettujen mahdollisuutta äänestää, joilla on pitkä matka lähimpään ulkomailla olevaan ennakkoäänestyspaikkaan.

Voimassa olevan lain mukainen mahdollisuus äänestää ennakkoon tietyissä ulkomaan edustustoissa säilyisi jatkossakin. Ulkomailla oleva äänioikeutettu voisi vapaasti päättää, äänestääkö hän kirjeitse vai menemällä ennakkoäänestyspaikkaan.

Esityksen mukaan kirjeäänestystä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ulkosuomalaisia äänioikeutettuja oli noin 242 000, joista  noin 10 prosenttia äänesti. Lisäksi ulkomailla äänesti noin 15 000 Suomessa asuvaa äänioikeutettua, jotka olivat ulkomailla esimerkiksi työ- tai lomamatkalla.

Lisätietoja: vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. 02951 50128, neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen, puh. 02951 50127, sähköpostit: [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset