Lähde: Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2016, J. Rauta

Lähde: Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2016, J. Rauta

Lähde: Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2016, J. Rauta

Viharikosten seuranta Suomessa

 

Viharikoksia seurataan Suomessa poliisin valtakunnallisten rikosilmoitustietojen pohjalta. Poliisiammattikorkeakoulu julkaisee vuosittain selvityksen poliisin tietoon tulleista viharikoksista. Selvitys on jatkoa rasistisen rikollisuuden vuosiselvityksille, joita on tehty vuodesta 1998 lähtien sisäasiainministeriön poliisiosastolla ja myöhemmin Poliisiammattikorkeakoulussa. Vuonna 2009 rasistisen rikollisuuden seurantaa laajennettiin viharikosseurannaksi. Viharikoksiksi on määritelty henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehdyt rikokset, joiden taustalla ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskontoa tai vakaumusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan.

Poliisin tietoon tullut viharikollisuus vuonna 2016

Vuoden 2016 aikana poliisille tehtiin yhteensä 1 079 rikosilmoitusta epäillyistä viharikoksista. Tämä on 14 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suurin osa (77 %) rikosilmoituksista sisälsi etniseen tai kansalliseen taustaan kohdistuneita rikoksia. Uhrin uskonnolliseen taustaan perustuvien viharikosten osuus oli 13,8 prosenttia, seksuaaliseen suuntautumiseen 4,2 prosenttia sekä vammaisuuteen 3,9 prosenttia. Sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvista viharikoksista tehtiin 12 rikosilmoitusta (1,1 %). Poliisi käytti viharikosluokitusta yhteensä 250 rikosilmoituksessa (23 %).

Tarkasteluvuonna tehtiin yhteensä 831 rikosilmoitusta etniseen tai kansalliseen taustaan perustuneista rikoksista. Useimmin kyse oli tapauksista, joissa kantaväestöön kuuluvat henkilöt osoittivat ennakkoluuloa tai vihamielisyyttä etnisiä tai kansallisia vähemmistöjä kohtaan. Yleisin rikoslaji oli pahoinpitelyrikos. Tavallisimmin tapahtumapaikkana etniseen tai kansalliseen taustaan perustuvissa rikoksissa oli julkinen ulkoilmapaikka, kuten tie, katu tai tori, vastaanottokeskus sekä ravintolat ja niiden edustat. Aiempien vuosien tapaan suurin osa tämäntyyppisistä rikoksista tehtiin illan ja yön aikana. Vuonna 2016 Suomessa asuvista ulkomaan kansalaisista suhteellisesti eniten kohteeksi joutuivat Irakin kansalaiset rikoksissa, jotka perustuivat etniseen tai kansalliseen taustaan.

Uskontoon tai elämänkatsomukseen perustuvien viharikosilmoitusten määrä kasvoi 12 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Näissä rikoksissa yleisimmin kohteena olivat islaminuskoiset, ja melkein puolet niistä olivat pahoinpitelyrikoksia. Uskontoon perustuvat rikokset tapahtuivat useimmiten vastaanottokeskuksissa.

Uhrin oletettuun tai todelliseen seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvien viharikosilmoitusten määrä laski seitsemällä prosentilla. Eniten ilmoitettiin pahoinpitelyrikoksia, joista 44 prosentissa rikoksista epäilty oli asianomistajalle ennestään tuttu.

Vammaisuuteen perustuvia rikosilmoituksia löytyi 42, mikä on 51 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Melkein puolet rikoksista oli pahoinpitelyrikoksia, ja epäilty oli uhrille tuttu.

Linkki koko julkaisuun: 
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/134374/POLAMK_katsauksia_12_web.pdf 

Vihapuhe ja häirintä vaikuttavat eniten uhrin yleiseen turvallisuuden tunteeseen 

Syrjinnän seurantaryhmän vuonna 2015 hankkiman selvityksen mukaan vihapuheen ja häirinnän kohteeksi joutuneista 20–30 % oli kohdannut näitä tilanteita useammin kuin kerran kuussa. Suurin osa ei ollut ilmoittanut tapahtumista, sillä he eivät uskoneet, että asialle olisi tehty mitään (65 %) tai että asialle olisi voitu tehdä mitään (48 %). Yleisiä syitä olivat myös, ettei häirintä tai vihapuhe ollut tarpeeksi vakavaa tai ettei vastaaja tullut ajatelleeksi sen ilmoittamista (40 %). Kolmasosa niistä, jotka olivat kokeneet omakohtaisesti vihapuhetta tai häirintää, eivät tienneet minne ilmoituksen voisi tehdä. Yleisin yksittäinen taho, jolle vihapuheesta tai häirinnästä ilmoitettaisiin tai ilmoitettiin, oli poliisi.

Häirinnän tai vihapuheen tapahtumapaikkoina korostuivat kadut, parkkipaikat, puistot ja muut julkiset paikat. Seuraavaksi yleisimmin sitä kohdattiin internetissä, julkisilla keskustelupalstoilla ja Facebookissa. Kolmanneksi yleisimpiä tapahtumapaikkoja olivat kahvilat, ravintolat ja baarit ja neljänneksi yleisimpänä olivat julkiset kulkuneuvot.

Vihapuhe ja häirintä ovat vaikuttaneet vahvimmin yleiseen turvallisuuden tunteeseen (61 %) ja psyykkiseen terveyteen (52 %). Lähes kolmanneksella ne ovat vaikuttaneet myös viranomaisluottamukseen. Yli puolet tutkimukseen osallistuneista kertoi välttävänsä joitain paikkoja siinä pelossa, että pelkää joutuvansa häirinnän tai vihapuheen kohteeksi vähemmistöryhmään kuulumisensa takia. Kolmannes vastaajista kertoi välttävänsä liikkumista joissain paikoissa läheistensä kanssa tai pyytävänsä läheisiään välttämään joitain paikkoja siksi, että pelkää itse joutuvansa tai läheistensä joutuvan häirinnän tai vihapuheen kohteeksi vähemmistöryhmään kuulumisen takia. Muita seurauksia olivat sosiaalisen kanssakäymisen väheneminen, vähemmistöryhmään kuulumisen peitteleminen, luottamuksen väheneminen poliitikkoihin ja kanssaihmisiin, vaikutukset minäkuvaan, itsevarmuuteen, työn suorittamiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Linkki koko julkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-496-9