”Asiakkaiden ei tarvitse koskaan miettiä, mitä me heistä ajattelemme”

 

Helsinkiläisen Hotel Helkan Facebook-sivuilla otetaan kantaa niin ikäsyrjintää vastaan kuin sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Hotellin aulassa loistavat siniset Syrjinnästä vapaa alue -merkit. Kaikki työntekijät tekevät kaikkia töitä, ja jokaisella hotellin osastolla on töissä eritaustaisia ihmisiä.

 

Yhdenvertaisuuden edistäminen näkyy Helkan toiminnassa kautta linjan. ”Ensimmäinen lähtölaukaus yhdenvertaisuustyölle oli keväällä 2015, kun kansanedustaja Jani Toivola ja Angolasta kotoisin oleva, silloinen harjoittelijamme, Luyeye Konssi kertoivat henkilökunnalle erilaisuudesta ja kokemuksista siihen liittyen. Vuoden 2016 alkupuolella aloitimme työn isommin ja jalkautimme asiaa henkilöstön keskuuteen. Päätimme myös tulla rohkeammin ulos yhdenvertaisuusasioilla sosiaalisessa mediassa”, kertoo Hotel Helkan vastuullisuusvastaava Evi Koskinen.

 

Koskisen mukaan hotellin koko henkilökunta on lähtenyt innolla mukaan yhdenvertaisuuden edistämiseen. ”Ratkaisevaa on ollut nimenomaan henkilökunnan oma osallistuminen ja asioiden avoin käsittely työntekijöiden kesken.”

 

Helkassa on alle 30 työntekijää, joten yhdenvertaisuussuunnitelman tekeminen ei ole sille pakollista. Hotelli on kuitenkin tehnyt omanlaisensa ”elävän” yhdenvertaisuussuunnitelman, joka pyörii yrityksen intranetissa. Se koostuu Facebookin-ryhmiä muistuttavista teemakohtaisia kokonaisuuksista, joiden alla henkilökunta voi keskustella yhdenvertaisuuskysymyksistä. Lisäksi intranetista löytyy esimerkiksi muistilista syrjinnän ja epäasiallisen kohtelun tunnistamiseksi.

 

Henkilökunnan tavoin myös asiakkaat ovat ottaneet näkyvän yhdenvertaisuustyön hyvin vastaan. ”He ovat tunnistaneet Syrjinnästä vapaa alue -kyltin ja olleet ilahtuneita siitä, että mekin olemme kampanjassa mukana.”

Evi Koskinen arvioi, että yhdenvertaisuuden edistämisellä on ollut positiivinen vaikutus hotellin liiketoimintaan.

 

”Huolehdimme, että asiakkaillamme on hyvä ja turvallinen olo meillä Helkassa, eikä heidän tarvitse koskaan miettiä, mitä me heistä ajattelemme.”